Tööt! Täällä kirjoittelee 16-vuotias syksyllä lukion aloittanut Vantaalainen, tyttö, jos et kuvasta voinut päätellä. Kuluttaa arkisin päivistään erittäin suuren osan koulussa, mutta muuten lähinnä koiransa kanssa, koneella, piirtäen, lukien tai jotain muuta säätäen. Tai ehkäpä vain istuskellen ja mietiskellen elämää tai kiroten pikkuveljeään. Tai jotain. Ainiin, myös kynsien lakkaaminen ja muu koristelu on erittäin kiva tapa kuluttaa aikaa silloin kun pitäisi joko lukea kokeeseen tai muuten vaan tehdä läksyjä. Mutta kuten järkevästi huomautti myös koulun palautelappuun; me ollaan siellä vapaaehtoisesti! Että do not blame us if we're not interested! Niin, englanninkieli on erittäin lähellä sydäntä, ja nykyään yli puolet kirjoista mitä lukee ovat englanniksi.

Perheessä on kolme koiraa, joista yksi on oma. Tyyne nimeltään, tosin yleensä käyttäytyy aivan päinvastoin. Mutta eihän ketään pitäisi edes nimensä perusteella alkaa arvioimaan, right? Ja onhan se hauskaa, jos nimi on ihan "vääränlainen". Tyyne on siis partacollie, elokuussa tuli täyteen kolme vuotta. Muut koiruudet tottelevat, jos tottelevat, nimiä Daisy ja Käpsy, jotka ovat tulleet niinkin kaukaa kuin Italiasta ja Kyprokselta. Pikkuveli-apina alias Eetu omistaa myös kanin, jonka oikea nimi on  Petsku, mutta jota kutsutaan myös Tappajakaniksi. Mutta siriusly, se murisee. Ja puree. Oikea Killerwabbit.

Tyynen kuva on otettu viime talvena, että hieman vanhahko. Olisin tietysti voinut ladata uudemmankin, mutta se vie liikaa aikaa ja nyt olen jo kirjoittanut näin paljon. Saatan vaihtaa sen joskus. D:n ja K:n kuva on nappaistu kesällä. Killerwabbitistä en laita kuvaa, koska luultavasti koneeltani ei sellaista edes löydy. Saattaisi ehkä löytyä, mutta en jaksa alkaa kaivelemaan koneen muistia. Saattaisin löytää jotain kuvia mitä en halua katsoa. (Ja tuolla tarkoitan siis jotain vanhoja kuvia, senkin kaksimieliset!)